Kiinniotetut olivat mukana pysäyttämässä kaivosyhtiö Anglo Americanin koeporauksia Viiankiaavan suojelualueella lauantaina 16. joulukuuta.

Elokapina vaatii, että Viiankiaapa on välittömästi rauhoitettava kaikelta kaivostoiminnalta ja malminetsinnältä. Mielenosoittajat vetoavat myös Suomen eduskuntaan, jonka on säädettävä lakimuutos, jossa malminetsintä kielletään kaikilla luonnonsuojelulailla suojelluilla alueilla. Tällä hetkellä ainoastaan kansallispuistot ja luonnonpuistot on suojattu malminetsinnältä.

Kyseessä on neljäs kerta tällä viikolla, kun kaikki suojelualueella olevat kairauslaitteet seisovat Elokapinan mielenosoittajien vuoksi. Tänään paikalla oli kahdeksan aktivistia, joista poliisi otti kiinni kolme heidän kieltäydyttyä poistumasta paikalta. Aikaisemmin tällä viikolla Anglo American oli lukinnut työmaalle johtavalla tiellä olevan poroaidan portin, joten Elokapinan aktivistit ovat hiihtäneet kairauslaitteiden luokse.

Viiankiaavan kaivosta perustellaan vihreällä siirtymällä, mutta Ympäristöministeriön määritelmän mukaan vihreässä siirtymässä tulee ottaa huomioon myös luonnon monimuotoisuus. Vihreän siirtymän nimissä ei voi esimerkiksi tuhota ainutlaatuisia uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Kuvia lehdistölle: https://photos.elokapina.fi/s/2exek99qeh/as5i19f1ov43c2jn

Kaikki kuvat ovat lehdistön vapaassa käytössä. Kuvaajaksi merkitään Elokapina.


Kuvat lehdistölle

Yhteydenotot:
[email protected]