Helsingin hovioikeus on tuominnut vastuussa olleen poliisijohdon rauhanomaisten mielenosoittajien kaasuttamisesta syksyllä 2020. Mielenosoittajat ovat tyytyväisiä ratkaisuun ja pitävät tärkeänä, että tuomioistuinlaitos asettaa selkeitä rajoja poliisin voimankäytölle. Elokapinalliset toivovat voivansa jatkossa keskittyä poliisiväkivallan vastustamisen ja niihin liittyvien oikeusprosessien sijaan käyttämään perusoikeuksiaan elinkelpoisen maapallon turvaamiseksi.

Helsingin hovioikeus laajensi ratkaisussaan 19.12.2025 käräjäoikeuden tuomiota koskemaan koko tilanteesta vastuussa ollutta poliisin komentoketjua pelkän yleisjohtajan sijaan. Päätös liittyy Kaisaniemenkadulla 3.10.2020 pidettyyn mielenosoitukseen, jossa Helsingin poliisi suihkutti kemialliseksi aseeksi luokiteltavaa OC-kaasua noin 30 kadulla rauhanomaisesti istuneen mielenosoittajan päälle. Hovioikeus ei nähnyt perusteita lamaannuttavan kaasun käyttämiselle, etenkin kun poliisin tarkoituksena oli saada mielenosoittajat itse poistumaan ajoradalta.

“Olen tyytyväinen siihen, että poliisin voimankäytölle asetettiin selvät rajat. Mielenosoittajien ei pitäisi joutua pelkäämään kemiallisia aseita, vaan saada toteuttaa perustuslaillista oikeuttaan osoittaa mieltä poliisin turvaamana. Euroopassa on meneillään kasvava ympäristöaktivismin tukahduttamisen aalto, mikä tekee tästä päätöksestä entistäkin tärkeämmän”, kaasutettuihin kuuluva Till Sawala kommentoi tuomiota.

Syyttäjä ja asianomaiset vaativat kaikille seitsemälle sumuttamiseen osallistuneelle poliisille tuomiota virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että taustalla oli laajempia institutionaalisia ongelmia ja tuomitsi johdossa olleet poliisit nimenomaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoihin.

“Pitää ottaa huomioon, ettei ole kyse yksittäistapauksesta. Elokapinan mielenosoituksissa on nähty jo useita poliisin ylilyöntejä. Valtioneuvoston linnan mielenosoituksessa 2021 poliisi syytti julkisesti Elokapinaa rakennuksen “miehittämisestä” ja pidätti mielenosoittajat pitäen heitä kiinniotettuina yli 24 tunnin ajan. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet myöhemmin ylimitoitettuina. Viime vuonna Porkkalankadulla poliisi retuutti ja heitteli mielenosoittajia - Amnestyn ihmisoikeustarkkailijoiden mukaan voimankäyttö oli selvästi ylimitoitettua rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan”, Elokapinan mediayhteyshenkilö Elina Kauppila kommentoi.

“Toivon, että poliisijohdon tuomitseminen antaa vahvan signaalin koko poliisiorganisaatiolle siitä, että voimankäytössä on menty selvästi yli, ja että rauhanomaisiin mielenosoitustilanteisiin pitää löytyä tolkullinen linja”, kaasutetuksi mielenosoituksessa tullut ja asianomistajana oikeudessa kuultu Ville Saarinen kommentoi.

Vaikka poliisiväkivallalla ja muilla tukahdutustoimilla pyritään vaientamaan kansalaisyhteiskunnan ääntä, kaasutuksen osalta on käynyt päinvastoin: tapaus on koettu laajasti epäoikeudenmukaisena ja poliisiväkivallan traumaattisuudesta huolimatta liike on kyennyt kasvattamaan toimintakykyään. Tästä kielii myös oikeusprosessin tueksi kerättyjen pienkeräysten saama suosio, joissa useiden kymmenien tuhansien eurojen asianajokustannukset kerättiin kokoon muutamassa päivässä.

Liike iloitsee nyt oikeusvoitosta ja toivoo voivansa jatkossa keskittyä oleelliseen eli elinkelpoisen maapallon turvaamiseen. Saarinen jatkaa: “Kiihtyvä ekokriisi on aikamme suurin turvallisuusuhka. Atlannin merivirtausten romahduksen myötä Suomen ruokahuolto voi romahtaa vielä omana elinaikanani. Tässä hätätilassa meidän ei pitäisi joutua käyttämään aikaamme poliisiväkivallan kitkemiseen – niin mielenosoittajien kuin tuomioistuintenkin pitäisi voida keskittyä siihen, että hallitus saadaan noudattamaan ilmastolakia ja turvaamaan perustuslain mukainen elinkelpoinen ympäristö meille kaikille.”

Lisätietoja OC-sumutusoikeudenkäynnin taustoista:

1. Ensimmäinen Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: “Mielenosoitus on alkanut” - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/hatajarrutus/

2. Toinen Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: “Poliisi sumuttanut mielenosoittajia” - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/poliisi-sumutti-mielenosoittajia/

3. Kolmas Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: 51 otettiin kiinni mielenosoituksesta - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/tiesulku-paattynyt/

4. Tiedote, jossa Elokapinan vastaus poliisihallituksen selvitykseen - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/09/poliisin-selvitys/

5. Poliisi kielsi pienkeräyksen OC-sumutetuilta Elokapinan aktivisteilta - https://elokapina.fi/news/press-release/2022/12/08/poliisi-kielsi-pienkerayksen/

6. Oikeusoppineet ottivat kantaa Helsingin poliisin mielivaltaiseen päätökseen kieltää pienkeräys oikeuskustannusten kattamiseksi: Oikeusoppineet: poliisin päätös kieltää Elokapinan pienkeräys rikkoo perusoikeuksia

7. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion sumuttamisoperaatiosta vastanneelle poliisille – poliin tulkinta kokoontumislaistakin väärä - https://elokapina.fi//en/news/press-release/2023/06/21/helsingin-karajaoikeuden-mukaan-poliisin-tulkinta/


Yhteydenotot:
media@elokapina.me