Maailma kiehumispisteessä
Viime vuosi oli todennäköisesti kuumin vuosi maapallolla ainakin sataantuhanteen vuoteen. Vuodesta 2024 saattaa tulla vielä kuumempi; esimerkiksi heinäkuussa mitattiin maapallon mittaushistorian kuumimpia keskilämpötiloja kahtena peräkkäisenä päivänä. Merivesissä on yhtäjaksoisesti rikottu mittaushistorian lämpötiloja jo viime vuodesta. Australian kuuluisa Iso valliriutta on vaarassa tuhoutua. (Linkkejä lähteisiin löydät sivun lopusta.)
Päästöt lisääntyvät yhä, ja kuumeneminen kiihtyy. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisin raportti on selvä: ilmaston lämpenemisen tuhoisat vaikutukset ovat luultua paljon nopeampia, vakavampia ja ennakoimattomampia.
Suomi rikkoo kansainvälisiä ilmasto- ja ihmisoikeussopimuksia jatkaessaan ilmaston kuumentamista ja tuhon kiihdyttämistä. Pelissä on paitsi meidän, myös kaikkien tulevien sukupolvien elämä.
Suurten joukkojen kansalaistottelemattomuus on tutkitusti toimiva tapa herättää yhteiskunta ja muuttaa passiivisuus toiminnaksi. Aktivismi on jopa tehokkain vaikuttamiskeino, johon yksittäisellä ihmisellä on tavallisesti mahdollisuus.
Kuluneen kesän aikana yli kaksituhatta ihmistä lähti mukaan Suomen lähihistorian suurimpaan väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuskampanjaan. Historiallisen suuri Myrskyvaroitus-kampanja rikkoi ennätyksiä Suomessa ja Pohjoismaissa ja sai osakseen valtaisan mediahuomion. Monet poliitikot ja julkisuuden henkilöt ottivat kantaa, mutta hallituksen hiljaisuus vaatimustemme edessä oli korviahuumaavaa. Päättäjien kykenemättömyys reagoida ympäröivään kriisiin jatkuu.
Siksi 3.9. alkaen Kiehumispiste valtaa kadut! Samaan aikaan hallitus neuvottelee tulevan vuoden budjetista valtiovarainministeriön ja Riikka Purran johdolla. Hallituksemme rakentama ilmasto- ja energiastrategia vie meitä tuhon tielle. Me iskemme hallituksen tukipolitiikan ytimeen.
Demokratiassa kaikilla on oikeus osoittaa mieltään. Emme anna periksi, vaan painostamme poliitikot myöntämään kriisin vakavuuden ja lopettamaan ympäristölle haitalliset tuet.
Elokapinan vaatimukset hallitukselle
- Kerro totuus: Hallituksen on laadittava tarkka selvitys ympäristöä tuhoavien tukien koko laajuudesta.
- Toimi nyt:
Ympäristölle haitalliset tuet on lakkautettava.
- Oikeudenmukainen muutos: Eniten ekokriisistä kärsivät yhteisöt on asetettava etusijalle.1
- Vahvistetaan demokratiaa kansalaisfoorumilla: Kansalaiset on otettava mukaan päättämään oikeudenmukaisesta ympäristöpolitiikasta.2
Ilmoittaudu perehdytykseen
Seuraa Telegramissa
Voit lukea lisää napauttamalla otsikoita alta:
Uhkapeliä kaikella mitä rakastamme
Vuoden 2015 lopussa maailman päättäjät kokoontuivat Pariisiin sopimaan, että ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Sen piti olla viimeinen raja. Yksikään rikas valtio ei ottanut tavoitetta tosissaan.
Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, 1,5 asteen raja on ylitetty ja Pariisin sopimus rikottu. Lämpeneminen on nopeutunut huomattavasti, ja viimeisimmät yhdeksän vuotta ovat olleet mittaushistorian kuumimmat.
Ilmastokriisin todellisuus koetaan juuri nyt ympäri maailmaa hirmumyrskyinä, maastopaloina, tulvina, helleaaltoina, kuivuutena sekä ruoka- ja vesipulana. YK:n ympäristöohjelman mukaan etenemme kohti kolmen asteen lämpenemistä ja ihmisille elinkelvotonta planeettaa.
Jokainen lämpöasteen murto-osan nousu kasvattaa riskejä. Ilmastojärjestelmää järisyttävien keikahduspisteiden ylittyminen on hyvin todennäköistä 1,5 asteen rajan ylittymisen jälkeen. Kun keikahduspiste ylittyy, tilanne on poissa hallinnasta. Käsissämme on globaali hätätila.
Eikä tässäkään kaikki. Ilmasto on vain yksi yhdeksästä maapallon tilaa säätelevästä prosessista. Kaikkien toiminnat ovat ihmisen elämälle keskeisiä, mutta olemme ilmaston lisäksi ylittäneet jo viiden muunkin prosessin kestävät rajat. Ihmisen elämää ylläpitävät järjestelmät ovat romahtamassa.
Samalla kun maailma palaa, Suomen hallitus syytää vuosittain ainakin 4 miljardia euroa ympäristölle haitallisiin tukiin. Tällaista tuhoa ja kärsimystä pohjustavaa politiikkaa ei voi hyväksyä!
Tutkimuksessa määritellyt yhdeksän planetaarista rajaa edustavat ympäristön eri osa-alueita ja prosesseja, jotka säätelevät maapallojärjestelmää ja siten myös elinkelpoisuutta ihmisille. Alaviitteessä on selvitettynä, mitä kuvaajassa olevat sektorien otsikot tarkoittavat.3 (Kuva: Azote / Stockholm Resilience Centre, suomennos: Elokapina)
Hallitus rikkoo ilmastolakia
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma maalailee suurieleisesti, että Suomen ilmastopolitiikka jättää valtavan kädenjäljen maailmaan. Mutta jälki ei ole vihreä, vaan hiilenmusta. Suomen “edistyksellinen ilmastopolitiikka” on farssi.
Kun planeettamme on tulessa ja ympäristötoimet elämän ja kuoleman kysymys, Suomen hallitus heittää lisää bensaa liekkeihin mm. leikkaamalla polttoaineverotusta ja hakkaamalla hiilinielut.
Hallitus rikkoo sekä kansainvälisiä sopimuksia, kuten Pariisin ilmastosopimusta, että Suomen omaa ilmastolakia. Laki velvoittaa hallitusta jatkuvasti seuraamaan ja päivittämään ilmastosuunnitelmiaan. Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen sen jälkeen. Hallituksen toiminta on kuitenkin näiden tavoitteiden vastaista.
Orpon hallitus harjoittaa lyhytnäköistä, uusliberalistiseen maailmankuvaan sopivaa velkapolitiikkaa, kumartaa pääomalle ja rikkoo ihmisoikeuksia. Meidän päästöjemme seurausten suurimpia kärsijöitä ovat globaalin etelän4 yhteiskunnat ja alkuperäiskansat.
Suomen hallituksen on korkea aika kantaa vastuunsa. On ryhdyttävä tekemään kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa Pariisin sopimuksen mukaisesti. Rikkaiden maiden tulee hylätä ajattelu bruttokansantuotteesta talouden pääasiallisena mittarina ja siirtyä kohti ihmisten tarpeiden ja hyvinvoinnin turvaamista. Talous tulee palauttaa takaisin välineeksi, ei tavoitteeksi.
Loppu ympäristölle haitallisille tuille
Suomen hallitus on tietoisesti hankkiutunut tilanteeseen, jossa se tukee taloudellisesti elinympäristömme perustuksia murentavaa toimintaa ja estää investointeja puhtaampaan tulevaisuuteen.
Vuosittain vähintään 4 miljardia euroa käytetään ympäristölle haitallisiin tukiin. Summa on suurempi kuin maassamme maksetut asumistuet tai työttömyystuet.
Tämä rahamäärä koostuu verohelpotuksista ja suorista avustuksista, jotka kylvävät tuhoa luonnossamme edistämällä muun muassa lentoliikennettä, liikenneruuhkia ja tehometsätaloutta. Vanhentunut maataloustukijärjestelmämme suosii ympäristöä kuormittavia käytäntöjä sen sijaan, että suuntaisi tuet ekologisen siirtymän vaatimiin mittaviin muutoksiin.
Ympäristölle haitallisia tukia ei edes tilastoida selkeästi. Tuhoisan rahanjaon todellinen mittakaava jää siis piiloon. Suurta osaa niiden aiheuttamasta hävityksestä ei ole myöskään mahdollista mitata. Miten laittaa hintalappu vaikkapa vanhojen metsien hakkuille ja hävinneille eliölajeille? Entä mitä maksavat suot, jotka kaivostoiminta tuhoaa peruuttamattomasti?
Tilastoidut ympäristölle haitalliset tuet vs. perusturvan osat, miljoonaa €
Elokapina ei suostu seuraamaan sivusta, kun Suomen luontoa hävitetään järjettömän politiikan vuoksi. Ympäristölle haitalliset tuet on lopetettava!
Vaadimme, että kansalaisfoorumi otetaan mukaan päättämään, kuinka haitallisista tuista vapautuvat varat tulisi käyttää. Vain demokratiaa laajentamalla voimme yhdessä kääntää Suomen kurssin kohti oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta ja pelastaa kotimme. Esimerkit ympäri maailman todistavat, että kansalaisfoorumit ovat tehokkaita poliittisesti hankalissa tilanteissa. Lue lisää kansalaisfoorumista nettisivuiltamme tästä linkistä.
Vaadimme oikeudenmukaisuutta
Vaadimme oikeudenmukaista muutosta. Kulutusperäiset päästöt on välittömästi sisällytettävä Suomen päästövähennystavoitteisiin. Nyt Suomessa tapahtuvasta kulutuksesta johtuvat päästöt ulkoistetaan muiden niskoille. Tämä ei kerta kaikkiaan vetele!
Nykyinen elämäntapamme ei ole kestävä, sillä se perustuu hiljaiselle sorrolle kansainvälisen markkinatalouden ja tehottoman ilmastopolitiikan kautta. Esimerkiksi hallituksemme jakamat ympäristölle haitalliset tuet aiheuttavat kärsimystä eniten niille, joita kolonialistinen markkinajärjestelmämme on vuosisatojen ajan sortanut.
Suomen ja muiden rikkaiden maiden vauraus perustuu köyhien maiden köyhyyteen. Olemme osa kolonialismin luomaa globaalia talousjärjestelmää, jossa rikkaita ja köyhiä maita koskevat eri säännöt. Järjestelmää ylläpitävät osaltaan Maailmanpankkiryhmä ja Kansainvälinen valuuttarahasto, jotka eivät toimi demokraattisesti5.
Globaalin etelän maat maksavat vuosittain noin 200 miljardia dollaria lainojen korkoja6 samalla, kun vauraat länsimaat ja suuryritykset vievät ”vihreän siirtymän” nimissä tarvitsemansa resurssit itse määrittelemäänsä hintaan. Suomalaisenkin ylikulutuksen vaikutukset, kuten maa- ja vesialueiden saastuminen sekä työntekijöiden riiston sosiaalinen hinta, jäävät globaalin etelän maiden kannettavaksi.
Arvion mukaan globaali pohjoinen ottaa vuosittain etelästä haltuunsa
- noin 12 miljardia tonnia materiaalisia raaka-aineita
- 820 miljoonaa hehtaaria maata
- yli 5 biljoonaa kilowattituntia energiaa sekä
- yli 180 miljoonaa henkilötyövuotta.
Riiston arvo on yli 10 biljoonaa (10 tuhatta miljardia) dollaria. Rahamäärällä voisi lopettaa äärimmäisen köyhyyden 70 kertaa. Kehitysavun määrä globaaliin etelään on noin 200 miljardia dollaria, eli murto-osa riistetystä vauraudesta.
Oikeudenmukaisen muutoksen toteutuminen vaatii globaalin etelän maiden velkojen mitätöintiä ja velattoman ilmastorahoituksen kohdistamista näille yhteiskunnille.
Ihmisten ja ympäristön riisto kietoutuvat yhteen. Sortoa on vastustettava kaikkialla ympäristöoikeudenmukaisuuden vuoksi. Kolonialistinen ja riistävä ajattelutapa on läpileikkaava nykyisessä fossiilitaloudessa ja luonnonvarojen hyväksikäytössä, joka on vahvasti kytköksissä tämän päivän sotiin. Esimerkiksi Palestiinassa tapahtuvan brutaalin asuttajakolonialismin taustalla vaikuttaa osaltaan pyrkimys hallita fossiilisten polttoaineiden varantoja. (Lisää siirtomaahankkeen viherpesusta ja Suomen osallisuudesta miehityksessä voit lukea blogistamme tästä linkistä.)
Vastustamme kolonialismia kaikissa sen muodoissa – myös silloin, kun se tapahtuu valtiomme rajojen sisällä. Vaadimme avoimuutta luonnonvarojen hyväksikäytöstä Saamenmaalla ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Miksi Suomi ei ole vieläkään ratifioinut alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaa ILO 169 -sopimusta6?
Liity kiehuvaan kapinaan
Rikkaat maat ja niiden luoma fossiiliteollisuus ovat tuhoamassa maapallon. Maan muuttuminen elinkelvottomaksi johtaa suurien joukkojen päätymiseen ilmastopakolaisiksi, helleaallot tappavat ja makean veden puute tekee sään ääri-ilmiöistä entistä kuolettavampia. Samaan aikaan eliitti aikoo pelastaa vain itsensä.
Mutta me emme anna fossiiliteollisuuden tuhota kaikkea mitä rakastamme. Siksi nousemme kapinaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja kutsumme kaikki mukaan!
Kohdistamme katseet sinne, missä ilmastoa kuumentavat virheet tehdään. Vaadimme vastuuseen ympäristölle haitallisia tukia jakavat instituutiot, vastuuta välttelevät poliitikot ja kärsimyksen edistämisestä hyötyvät yritykset. Ekokriisin torjunta ja ympäristöoikeudenmukaisuus on asetettava kaiken edelle. Hallituksen tulee aloittaa kaikkien ympäristölle haitallisten tukien välitön alasajo.
Elokapina toimii rakkaudesta. Toimintamme on väkivallatonta ja rauhanomaista, ja kannamme vastuun teoistamme. Emme kuitenkaan pelkää toimia isosti ja aiheuttaa häiriötä: palaamme protestoimaan uudelleen ja uudelleen. Me emme anna periksi.
Haluammeko, että meidät muistetaan sukupolvina, jotka tuhosivat kaiken, vai sukupolvina, jotka muuttivat kaiken? Kun meitä on kaduilla tuhansittain, ei vallanpitäjille jää enää muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Siihen tarvitsemme mukaan sinutkin!
Myöhemmin on liian myöhään – maapallon tulevaisuus määritetään nyt. Tule siis osaksi muutoksen aaltoa, jossa on voimaa! ⧖
Lähteet ja alaviitteet
Alaviitteet
- Paikallistasolla reilun siirtymän edistämiseksi tarvitaan keinoja varmistaa ihmisten toimeentulo ja vähentää eriarvoisuutta. Siirryttäessä kohti kestävämpää yhteiskuntaa taloudellista turvaa ja yhdenvertaisuutta voitaisiin parantaa perustulolla, joka rahoitetaan yritystuista säästyneillä varoilla, sekä ympäristö- ja varallisuusveron avulla kerätyllä lisärahoituksella.
- Jotta nopea ja oikeudenmukainen muutos on mahdollista riittävän laajassa mittakaavassa, on demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme laajennettava. Annetaan kansalaisten päättää. Kutsutaan koolle kansalaisfoorumi, jonka vastuulla on tehdä suuntaa-antavia päätöksiä sosiaalisesti oikeudenmukaisista keinoista nopeuttaa päästövähennyksiä, pysäyttää luontokato ja lopettaa ylikulutus. Kansalaisfoorumi myös päättää haitallisista yritystuista vapautuvien varojen oikeudenmukaisesta käytöstä. Satunnaisotannalla koottu kansalaisfoorumi saa tietoa asiantuntijoilta ja asianomaisilta, käy keskusteluja tutkimustiedon pohjalta ja tekee sitten eduskunnalle ehdotuksia. Lue lisää kansalaisfoorumista nettisivuiltamme tastä linkistä.
- Tarkennuksia planetaarisia rajoja esittävän kuvan sektorien otsikoihin: Elonkehän toiminnallinen eheys tarkoittaa ekosysteemien kykyä ylläpitää lajien vuorovaikutuksia, jotka tukevat välttämättömyyksiä ekosysteemien olemassaololle. (https://www.somewhatgreener.com/feed/biosphere-integrity-it-underpins-our-survival/). Maajärjestelmän muutos, eli sosio-ekologinen järjestelmämuutos, on seuraus ihmisen vuorovaikutuksesta luonnonympäristön kanssa. (https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2213305415300151). Makean veden muutos on ihmisen toiminnasta aiheutuneita muutoksia maapallon makean veden varantoihin. (https://helmholtz-klima.de/en/planetary-boundaries-fresh-water). Biogeokemialliset kierrot ovat reittejä, joita pitkin alkuaineet ja yhdisteet, kuten hiili, fosfori, typpi, rikki tai vesi, virtaavat elävien organismien ja ympäristön välillä. (https://www.planetaryhealthalliance.org/changing-biogeochemical-flows). Otsoni suojaa planeetan eliöstöä ja otsonikerroksen ohentuessa esimerkiksi syöpäriski kasvaa. (https://www.skincancer.org/risk-factors/uv-radiation/). Tutkimuksen yhteydessä ’uudet asiakokonaisuudet’ (Novel Entities) määritellään kokonaisuuksiksi, joita ilman ihmisen olemassaoloa ei esiinny maapallolla. Näihin kuuluvat synteettiset kemikaalit ja aineet, kuten mikromuovit, umpieritysrauhasten toimintaa häiritsevät aineet ja eloperäiset saasteet. Samoin määritelmä sisältää ihmisvaikutteiset radioaktiiviset aineet, kuten ydinjäte ja ydinaseet. Lisäksi määritelmään lasketaan ihmisvaikutteinen evoluution muokkaus, geneettiset muokatut organismit ja muut suorat ihmisen puuttumiset evolutiivisiin prosesseihin. Uudet asiakokonaisuudet toimivat myös antroposeenin geologisina markkereina. (https://www.science.org/doi/10.1126/sciadv.adh2458). Säteilypakote (Radiative forcing) on energiatasapainon muutoksen mitta. Pakote on seuraus pakottavien vaikuttajien vaikutuksesta. Näitä ovat esimerkiksi kasvihuonekaasut, aerosolit eli sumutteet, pilvet ja maanpinnan albedo eli lämpöheijastusvaikutus. (https://www.sciencedirect.com/topics/earth-and-planetary-sciences/radiative-forcing)
- Globaalilla etelällä tarkoitetaan tavallisesti ns. länsimaiden ulkopuolella olevia maita, mutta ei Venäjää ja Pohjois-Koreaa. Länsimaihin lasketaan Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Australia, Uusi-Seelanti, Japani ja Etelä-Korea.
- Maailmanpankkiryhmän ja Kansainvälisen valuuttarahaston roolista on luettavissa selvitys Elokapinan blogikirjoituksessa, joka julkaistaan elokuun aikana, osoitteessa blogi.elokapina.fi
- ILO 169 -sopimus edellyttää osapuolivaltioilta erityistoimia alkuperäiskansojen jäsenten, instituutioiden, omaisuuden, kulttuurien ja ympäristön suojelemiseksi. Saamenmaalla myös kilpaillaan suomalaisten maankäytön lisäämisestä tuulivoimarakentamiseen ja sähköistymisen edellyttämien kaivosmineraalien etsintää varten. Suomen pitää tunnustaa saamelaisten maa- ja vedenkäyttöoikeudet sekä kunnioittaa heidän itsemääräämisoikeuttaan.
Lähteet
- Vuosi 2023 kuumin vuosi 100 000 vuoteen: ddnews.gov.in/en/2023-is-the-hottest-year-on-record-warmest-in-100000-years/
- Vuonna 2024 maapallon mittaushistorian kuumimmat keskilämpötilat: climate.copernicus.eu/new-record-daily-global-average-temperature-reached-july-2024
- Merivesien mittaushistorian kuumimmat lämpötilat: wired.com/story/ocean-temperatures-keep-shattering-records-and-stunning-scientists/
- Australian Iso valliriutta vaarassa tuhoutua: yle.fi/a/74-20103774
- Kansalaistottelemattomuudesta ja tutkimuksesta: jstor.org/stable/40207100 ; myös jmkorhonen.fi/2021/09/29/elokapinasta-ja-aktivismista-mita-tutkimus-sanoo/
- YK:n ympäristöohjelman mukaan etenemme kohti kolmen asteen lämpenemistä: unep.org/resources/emissions-gap-report-2023
- Yli kahden asteen lämpeneminen tappaa ainakin miljardi ihmistä: mdpi.com/1996-1073/16/16/6074
- Keikahduspisteiden ylittyminen on hyvin todennäköistä 1,5 asteen rajan ylittymisen jälkeen: science.org/doi/10.1126/science.abn7950
- Jo kuusi yhdeksästä planetaarisesta rajasta ylitetty: aalto.fi/fi/uutiset/tutkimus-maapallon-rajat-tulleet-vastaan-jo-kuusi-yhdeksasta-planetaarisesta-rajasta-ylitetty
- Lisää kansalaisfoorumista: elokapina.fi/system-change/
- Globaali etelä maksaa vuosittain noin 200 miljardia dollaria lainojen korkoja: Hickel, J. 2017. The Divide: A brief guide to global inequality and its solutions, Penguin Random House UK; myös brettonwoodsproject.org/2023/12/new-data-show-global-south-is-in-worst-debt-crisis-ever-with-another-lost-decade-looming/
- Vuosittain globaalista etelästä riistettyjen resurssien arvo yli 10 biljoonaa dollaria: sciencedirect.com/science/article/pii/S095937802200005X
- Kehitysavun määrä globaaliin etelään noin 200 miljardia dollaria: data.one.org/topics/official-development-assistance/
- Kaksi kolmasosaa 2020-luvulla luodusta varallisuudesta mennyt rikkaimman yhden prosentin taskuun: oxfam.org/en/press-releases/richest-1-bag-nearly-twice-much-wealth-rest-world-put-together-over-past-two-years
- Palestiinan miehityksen taustalla vaikuttavasta pyrkimyksestä hallita fossiilisten polttoaineiden varantoja: debtforclimatefinland.substack.com/p/israelin-miehityksen-purkaminen-on ; ja blogi.elokapina.fi/finland-is-complicit-in-israels-occupation-of-palestine/