Seuraa Facebookista päivittyviä oheis- ja tukitapahtumia!


Aloitamme maanantaina 10.8.2020 nälkälakon Kansalaistorilla jouduttaaksemme hallituksen ilmastotoimia.

“Ilmastokriisi on meitä kaikkia koskeva kiireellinen uhka, johon on suhtauduttava vakavasti. Sitä ei voi lykätä vähemmän tärkeänä tuonnemmaksi. Olen mukana, koska viime kuukausien havainnot ovat hälyttäviä ja haluan, että hallitus toimii niiden mukaisesti”, sanoo Elina Kauppila, yksi nälkälakkoon osallistujista. “Hallitus on osoittanut koronakriisissä ottavansa tieteen havainnot todesta ja pystyvänsä toimimaan niiden mukaisesti. Samaa kykyä on sovellettava ilmastokriisissä”, hän jatkaa.

Protestiin osallistuvilla on hallitukselle vaatimus: että Suomi vähentää hiilipäästöjä 20 % vuoden 2021 aikana ja 20 % jokaisena vuotena sen jälkeen ja että hallitus sitoutuu tavoitteeseen ja osoittaa konkreettisesti, kuinka se saavutetaan. Tavoite on kova, mutta Suomi on yksi maailman suuripäästöisimmistä maista asukasta kohden ja samaan aikaan varakas maa – jos Suomi ei toimi, mikä maa sitten, kysyvät nälkälakkoilijat. Jotta pysyisimme Pariisin ilmastosopimuksen asettamassa 1,5 asteen tavoitteessa, hiilipäästöjä on leikattava radikaalisti. Suomen oikeudenmukainen osuus päästöistä on käytetty vuoteen 2025 mennessä, jos päästöt eivät vähene huomattavasti erittäin nopealla aikataululla.

“Näyttää siltä, että nykyinen hallituksemme ymmärtää, kuinka hälyttävä tilanne on. Sanna Marin on sanonut, että Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmastokriisin ratkaisijana. Olemme kuulleet vakuuttavia sanoja, mutta emme ole nähneet vakuuttavia tekoja”, huomauttaa Till Sawala, joka niin ikään osallistuu nälkälakkoon. Sawala selventää edelleen: “Nykyisen hallituksen aikana turpeen käyttöä on jatkettu, lentoliikennettä ei olla rajoitettu ja tehomaatalousjärjestelmää ei olla uudistettu kestävämmäksi. Valtionyhtiö Fortumista on tullut yksi Euroopan pahimmista saastuttajista ja suurimmista hiilipäästöjen tuottajista”.

“Käytämme nälkälakkoa protestin muotona, koska tämä koskee kehollisesti ihan jokaista. Emme voi jättää yhteiskuntamme ja sukupolvemme aiheuttamaa taakkaa tulevien sukupolvien harteille ja vain ihailla nuorten ilmastoliikkeitä. Meillä on moraalinen vastuu tehdä henkilökohtaisia tekoja ja teemme niitä vaatiaksemme laajoja yhteiskunnallisia muutoksia. Emme näe kansalaisia kuluttajina vaan aktiivisina yhteisön jäseninä, joilla on valta ja vastuu vaatia päättäjiltään toimia”, kolmas nälkälakkolainen Eeva Kaila jatkaa.

Protesti tapahtuu Kansalaistorilla Helsingin keskustassa. Nälkälakon tukena on runsaasti erilaisia ilmasto- ja ympäristötapahtumia. Lisätietoja tapahtumista saa Elokapinan Facebook-sivuilta.

Vaatimus

Ilmastotoimet eivät voi odottaa. Protestoimme sitä, että hallitus, joka näyttää olevan tietoinen asiantilan vakavuudesta ja kiireellisyydestä, ei tee konkreettisiin toimiin johtavia päätöksiä. Vaadimme, että Suomi vähentää hiilipäästöjä 20 % vuoden 2021 aikana ja 20 % jokaisena vuotena sen jälkeen. Haluamme, että hallitus sitoutuu tavoitteeseen ja osoittaa konkreettisesti, kuinka se saavutetaan.