Jo lähes 200 on sitoutunut kansalaistottelemattomuuteen kesän Kulovalkea-kampanjassa. Elokapina otti käyttöön uuden ilmoittautumisjärjestelmän.

Elokapinan liikenteen pysäyttävät katublokit ovat keränneet viime vuosina paljon huomiota. Elokapinaa on kritisoitu “vääristä keinoista”, vaikka lähes kaikki suomalaiset ovat huolissaan maailman luonnon tilasta. Miksi Elokapina on päättänyt käyttää toiminnassaan suoraa toimintaa ja väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta?

Vuodesta 2018 asti Elokapinassa mukana ollut Ville Saarinen arvioi, että kansalaistottelemattomuus on tehokas tapa vaikuttaa yhteiskunnassa:

“Sillä on saavutettu historiassa aiemminkin suuria muutoksia, joita pidämme tänä päivänä ehkä itsestäänselvinä. Suomessakin sadat tuhannet osallistuivat Venäjän vallan aikana kutsuntalakkoihin, joista jopa Gandhi sai innoitusta brittikolonialismin haastamiseen. Mustien kansalaisoikeusliike taas sai 1960-luvulla Yhdysvalloissa aikaan merkittäviä lainsäädännöllisiä muutoksia, joilla kiellettiin mustia syrjiviä käytäntöjä.”

Kansalaistottelemattomuudella on vaikutettu politiikkaan myös viime vuosina. Keväällä 2019 Britannian Extinction Rebellionin pitkään jatkuneiden suurmielenosoitusten seurauksena parlamentin alahuone julisti ilmastohätätilan, hiilineutraaliustavoite kirjattiin ensimmäistä kertaa lakiin ja ilmastokysymyksistä järjestettiin myös kansalaisfoorumi.

Hollannin parlamentti äänesti fossiilitukien alasajon puolesta vuonna 2023 koko vuoden jatkuneiden mielenosoitusten ansiosta. Seuraavana vuonna Haag sääti ensimmäisenä kaupunkina lain, joka kielsi fossiilisten polttoaineiden mainostamisen.

Kesän suurmielenosoituksissa jo lähes 200 sitoutunutta kansalaistottelemattomuuteen, ilmoittautumisia yhteensä yli 800

Kesäkuun alussa Elokapina järjestää usean päivän mittaisen Kulovalkea -suurmielenosoituksen, jossa kaduille odotetaan ennätysmäärää mielenosoittajia. Kasvattaakseen mielenosoitusten vaikuttavuutta ja tehdäkseen niistä turvallisempia, Elokapina on ottanut käyttöön uuden ehdollisen ilmoittautumistavan. Sen avulla ihmiset voivat määritellä ennakkoon, millä ehdoilla he suostuvat itse sitoutumaan kansalaistottelemattomuuteen, eli kuinka monen muun tulee myös ilmoittautua, jotta he ovat valmiita istumaan kadulla poliisin poistumiskäskystä huolimatta.

Kampanjaan on ilmoittautunut tällä hetkellä yhteensä yli 800 mielenosoittajaa. Paikalle odotetaan ennakkoilmoittautumisia suurempaa määrää mielenosoittajia, sillä ilmoittautuminen tukimielenosoittajaksi ei ole pakollista. Myös Elokapinan viime vuoden suurmielenosoitukset keräsivät paikalle runsaasti spontaaneja osallistujia.

Tällä hetkellä 150:n kansalaistottelemattomuuteen sitoutuneen mielenosoittajan raja on jo rikottu kirkkaasti ja 400 kansalaitottelemattoman rajaan on matkaa 125 ilmoittautumista.

Vertailun vuoksi: 150 kansalaistottelemattomuuteen sitoutunutta mielenosoittajaa vastaa Elokapinan suurimmissa tähänastisissa mielenosoituksissa toteutuneita kiinniottomääriä. 400 hipoo jo koko pääkaupunkiseudun putkakapasiteettia.

Saarisen mukaan ehdollinen osallistuminen voi madaltaa kynnystä tehdä poliittisesti vaikuttavaa ilmastoaktivismia. Elokapinan ehdollinen osallistuminen on hänen mukaansa esimerkki uudenlaisesta nykypäivän poliittisen vaikuttamisen keinoista.

“Ehdollinen osallistuminen nojaa siihen ideaan, että yhteiskunnassa on laajoja ongelmia, joita voitaisiin ratkaista, mikäli suuri määrä ihmisiä osallistuisi yhtä aikaa poliittiseen toimintaan. Tarpeeksi suuria määriä ihmisiä voisi olla kiinnostunut osallistumaan, jos saisi takuut, että muutkin ovat osallistumassa, eikä oma aika ja vaiva mene hukkaan.”

Monikriisiytyvässä maailmassa ilmastokriisi uhkaa jäädä muiden kriisien jalkoihin, vaikka kokonaiskuvassa riittämättömät ilmasto- ja ympäristötoimet tulevat aiheuttamaan tulevaisuudessa entistäkin syvempiä maailmanlaajuisia konflikteja ja esimerkiksi nälänhätää. Aiheen sivuuttamiseen ei siis ole varaa.

“Meillä on kuitenkin vain muutama vuosi aikaa tehdä tarvittavat päästövähennykset. Yli tuhat tottelemattomuuteen valmista kansalaista olisi historiallisen suuri määrä, jota poliisi ei yksinkertaisesti kykenisi enää ottamaan kiinni. Jos pääsemme tähän tavoitteeseen, päättäjien olisi pakko vastata vaatimuksiimme” , Saarinen avaa ehdollisen osallistumisen vaikuttavuutta.

Kulovalkea roihahtaa kesäkuussa

Kansalaistottelemattomuusprotestit ovat osa 5.6.2025 alkavaa _Kulovalkea-_kampanjaa, jossa Elokapina vaatii Suomen hallitusta lakkauttamaan ilmastolle ja ympäristölle haitalliset yritystuet, sitoutumaan ilmastolakiin ja palauttamaan metsähakkuut ekologisesti kestäviin rajoihin.

Kansalaistottelemattomuuteen sitoutuminen on Elokapinan mielenosoituksissa aina tietoinen valinta, ja mielenosoitukseen osallistuvat ovat valmiita kantamaan sen mahdolliset oikeudelliset seuraukset. Kenenkään aktivistin ei tarvitse kuitenkaan pärjätä yksin haastavassakaan tilanteessa. Elokapinan kansalaistottelemattomuuteen osallistuvilla mielenosoittajilla on taustallaan laaja joukko tukijoita erilaisissa tukirooleissa, jotka pitävät huolta heistä mielenosoitusten aikana ja niiden jälkeen.

Tämän kesän Kulovalkea-kampanjaa on ollut mukana suunnittelemassa ennenäkemättömän suuri joukko Elokapinan aktivisteja, johon lukeutuu sekä paljon uusia tekijöitä että kokeneempia aktivisteja.

Toimittaja, haluatko kuulla lisää? Tarjoamme mielellämme haastattelumahdollisuuden ja kerromme ehdollisesta ilmoittautumisesta ja pian alkavasta kampanjasta tarkemmin.


Yhteydenotot:
media@elokapina.me

Lue lisää Kulovalkeasta