Elokapinan aktivistit pysäyttävät liikenteen Metsäteollisuus ry:n konttorin edessä Helsingissä. Metsäteollisuus ry on Suomessa toimivien metsäteollisuusyritysten edunvalvontajärjestö, joka edustaa Suomen koko massa-, paperi- ja kartonkiteollisuutta sekä suurinta osaa puutuoteteollisuudesta.‍ Mielenosoituksessa vaaditaan, että Metsäteollisuus ry lopettaa viherpesun, harhaanjohtavan viestinnän sekä Metsien Suomi-kampanjan rahoittamisen. Mielenosoitus on osa Elokapinan perjantaina alkanutta maanlaajuista PUUhaviikkoa, joka herättelee suomalaisia avaamaan silmät metsiemme hätätilalle. Kampanjaviikon aiemmissa tapahtumissa Elokapinan paikallisryhmät osoittivat mieltään Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella, Oulussa Stora Enson tehtaalla sekä Tampereella surusaattueena Tampereen Energian Naistenlahden voimalaitokselle.

Metsäteollisuuden toimijat ovat vastuussa nykytilanteesta, jossa metsämme ovat kääntyneet hiilinielusta päästölähteeksi ja luontokato kiihtyy kiihtymistään. Metsäteollisuuden vaikutus Suomen nettopäästöihin on yksinään suurempi kuin teknologia-, kemian-, ja energiateollisuuden yhteensä. Suomi ei tule saavuttamaan kansainvälisiä päästövähennystavoitteitaan eikä maankäyttösektorinsa päästötavoitteita, mikä aiheuttaa miljardiluokan kustannukset. Kuitenkaan hallitus 1) ei aio rajoittaa hakkuumääriä 2) tukee miljoonilla sekä metsäteollisuutta että metsien polttamista lämmöksi 3) on heikentänyt metsien suojelua.

Omilla verkkosivuillaan sekä rahoittamallaan Metsien Suomi-kampanjasivustolla Metsäteollisuus ry väittää että hakkuut ovat kestävällä tasolla, Suomen metsät ekologisesti terveitä ja metsäteollisuus ilmastotyön edelläkävijä. Väitteet ovat viherpesua ja propagandaa. Tiede ei tue mitään niistä, eikä tarvitse edes olla tieteentekijä että tietäisi nämä valheiksi – monet jotka metsissä kulkevat, ovat huomanneet rakkaan paikkansa kutistumisen, hiljenemisen ja tyhjenemisen.

Ellei Metsäteollisuus ry olisi myös tästä tietoinen, se ei kokisi tarvitsevansa investoida aggressiiviseen propagandaan jonka tavoite on “päivittää mielikuvaa siitä, mitä metsän hyödyntäminen on”. Elokapina vaatii, että Metsäteollisuus ry lopettaa valehtelun, viherpesun sekä Metsien Suomi-kampanjan rahoittamisen.


Kuvat lehdistölle

Yhteydenotot:
media@elokapina.me