Miina Sillanpään ja kansalais vaikuttamis en päivän 1.10.2025 kunniaksi Elokapina järjestää “Suomalaisuus, taide ja ympäristö” -kampanjan muistomerkeillä eri puolella Suomea. Kampanja kestää 1.-10.10.2025.

“Somistamme muistomerkkejä tekstikylteillä ja kommenteilla, joilla haluamme jälleen herättää poliittisia päättäjiä sekä jokaista ohikulkijaa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen muodostamaan kolmoiskriisiin”, sanoo Inkeri Sutela Elokapinan Keskiluokkakapinasta.

Kampanjan vaatimukset :

1) Valtakunnallisesti on pidettävä kiinni ilmastolaista ja esimerkiksi vähennettävä metsien hakkuita sekä lisättävä suojelualueita.

2) Paikallisesti suojeltava lähiluontoa (esim. Helsingissä Stansvik) ja kaupunkien on pyrittävä hiilineutraaliuteen pikimmiten.

Aiemmin esimerkiksi Eduskuntatalon maalaaminen punaisella on herättänyt voimakasta keskustelua kansalaisaktivismin rajoista ja siitä, miten ympäristöä voi käyttää hyväksi yhtäältä taloudellisesti ja toisaalta osana kansalaisaktivismia.

Kampanjassa ei vahingoiteta muistomerkkejä . ** Kuitenkin esimerkiksi **Tampereen paikallisryhmä ei ole saanut lupaa muistomerkkien väliaikaiseen somistamiseen tekstikyltein edes kansalaisvaikuttamisen päivänä ja Lahdessa vastaava kampanja viime helmikuussa aiheutti voimakasta julkista keskustelua. Helsingissä ja Oulussa taas lupia on myönnetty.

Median edustajat ovat sydämellisesti tervetulleita mukaan seuraamaan somistamista ja mielenilmauksia.

Helsingissä kampanjan oma teema on kansallisromantiikka. Patsaskävely lähtee liikkeelle Topelius ja lapset –patsaalta (Koulupuistikko, Arkkitehtuuri- ja designmuseon luona) ke 1.10.2025 klo 17 ja etenee siitä reittiä Topelius – Tellervo (Diana-puisto) - Lönnrot (Vanha Kirkkopuisto – Esplanadi (toinen Topelius, Eino Leino, Runeberg ja Havis Amanda).

Oulussa somistetaan neljä muistomerkkiä 1.-4.10. Toripolliisin (Kaarlo Mikkonen 1987) tuntevat kaikki. Lisäksi mukana ovat Ajan kulku (Sanna Koivisto 2005), Franzenin patsas (Stenberg & Stigell 1881) sekä Kuluva aika (Imre Vargas 2005).

Tampereella kylttejä on tehty 10 muistomerkkiin liittyen ja niiden luona ollaan sunnuntaina 5.10. klo 14-15.

Elokapinan Keskiluokkakapina toteutti keväällä 2025 vastaavan “Presidentit luonnon puolesta” -kampanjan Helsingissä. Myös Lahdessa järjestettiin silloin mielenilmaus, vaikka somistaminen kiellettiin. Lisää kampanjasta löytyy osoitteesta:
https://elokapina.fi/news/press-release/2025/02/26/presidentit-luonnon-puolesta-patsaskampanja-helsingissa/

Syksyn 2025 “Suomalaisuus, taide ja ympäristö” -kampanjan kuvia tulee tiedotusvälineiden käyttöön osoitteeseen https://photos.elokapina.fi/s/2zul54svb0/at2q0dggb5tx08wj


Kuvat lehdistölle

Yhteydenotot:
media@elokapina.me