Uutiset

Helsingin poliisi on evännyt jo toiseen kertaan pienkeräyksen ilmastoaktivisteilta kyseenalaisin perustein. Päätös liittyylaajaa julkista keskustelua herättäneeseen OC-sumutustapaukseen Elokapinan mielenosoituksessa vuonna 2020, josta poliisin johtaja tuomittiin käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen kesäkuussa. Asia etenee hovioikeuteen. Oikeusoppineiden ja ihmisoikeusasiantuntijoiden mielestä molemmat Helsingin poliisin päätöksistä rikkovat perus- ja ihmisoikeuksia.

Elokapinan mielenosoittajat ovat jälleen osoittamassa mieltä Levi Panorama Hotellilla, jossa järjestetään Fennoscandian Exploration and Mining (FEM) -konferenssi. Mielenosoittajat asettavat lounasaikaan kylttejä konferenssiravintolan maisemaikkunoita vasten. Kylteillä tuodaan esille, miten suuresti kaivostoiminta tuhoaisi maisemaa esimerkiksi Levin huipulla sijaitsevan Levi Panorama hotellin ruokasalin ikkunoiden takana avautuvalla tunturilla.

Kiinniotot tapahtuivat Levi Hotel Span edustalla pidetyssä mielenosoituksessa keskiviikkona 1.11. noin klo 19.20. Mielenosoituksen yhteydessä järjestettiin kaivosyhtiöiden vihreän siirtymän lupauksia parodisoivia juhlallisuuksia. Mielenosoitus alkoi klo 18.45, samaan aikaan konferenssin juhlaillallisen kanssa.

lisää uutisia

Tapahtumat


Elokapinan blogi

Kuva Elokapinan blogin yläosasta tekstillä 'Ajatuksia ilmastokriisin aikakaudella'

Lue lisää Elokapinan kuulumisia blogista.

Lue blogia

Pysy ajan tasalla!

Liity Megafoni-kanavalle Telegramissa,
ja seuraa meitä Instassa, Mastodonissa sekä Blueskyssa.