Uutiset
Elokapinan aktivistit ovat estäneet juna- ja maantieliikenteen Nesteen Kilpilahdessa sijaitsevalle öljyjalostamolle. Aktivistit ovat lukittautuneet ratapihalla sijaitseviin vetureihin ja junanraiteisiin. Öljyjalostamolle vievät maantiet on tukittu kahdella eri risteysalueelle niin, että maata pitkin tapahtuva liikenne pysähdyksissä kokonaisuudessaan tiistai-iltana kello 18 alkaen. Mielenilmaus on jatkoa tiistaina aamupäivällä Fortumin pääkonttorilla järjestetylle mielenilmaukselle. Molemmat vaativat valtion energiayhtiöitä irtautumaan...
Elokapinan aktivistit ovat aloittaneet Irti fossiilisista -mielenosoituksen tiistaiaamuna klo 9 Fortumin pääkonttorilla Keilaniemessä. Mielenosoituksessa Elokapina vaatii Fortumia ja muita valtionomisteisia energiayhtiöitä tekemään päätöksen irtautua Venäjän fossiilisista välittömästi. Pääkonttorin sisällä on elokapinallisten mielenosoitus ja ulkopuolella osana mielenosoitusta mielenosoitusta tukeva performanssi.
Elokapina pysäytti tavanomaisen ja premium-turvatarkastuksen lauantaina 7.5. kello 15 alkaen. Poliisi keskeytti mielenilmauksen ottamalla kiinni 28 henkilöä. Mukana lentokentän sisällä mielenilmauksessa oli yhteensä 60 henkeä. Lisäksi ulkopuolella olleessa mielenilmauksessa oli noin 30 ihmistä.
Tapahtumat
Elokapinan blogi
Lue lisää Elokapinan kuulumisia blogista.
Pysy ajan tasalla!
Liity Megafoni-kanavalle Telegramissa,
ja seuraa meitä Instassa,
Mastodonissa sekä Blueskyssa.