Tiedote, vapaa julkaistavaksi heti

Elokapina on pysäyttänyt liikenteen Helsingissä luoden kadulle kestävän kulttuurin utopian.

Tiistaina 21.6. klo 16.00 noin 50 elokapinallista on asettunut kadulle pysäyttäen liikenteen Pohjois-Esplanadilla Helsingissä. Tapahtuma on osa Elokapinan Utopiakapinaa, jolla Elokapina viestii yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyyttä. Värikkässä mielenilmauksessa toteutetaan unelmaa tanssimalla, juhlimalla uusia mahdollisuuksia ja luomalla tilaa kestävälle vaihtoehtoiselle tulevaisuudelle. Paikalla on yhteensä noin sata mielenosoittajaa.

Elokapina toteaa, että nykyinen kasvu-utopia on viime aikoina nähtyjen, yleistyvien ja kohtalokkaiden helleaaltojen juurisyy. Rationaalisena pidetty kapitalistinen kulutukseen perustuva kasvumalli ei perustu tosiasioihin vaan itsekkyyteen ja lyhytnäköiseen harhaan loputtomista resursseista. Elokapina vaatii mielenilmauksellaan, että lähinnä valkoisia länsimaalaisia hyödyttävän jatkuvan talouskasvun tilalle luodaan uudenlaista utopiaa, joka priorisoi ihmisten ja ekosysteemien hyvinvoinnin globaalisti ja toimii planeetan rajojen puitteissa.

“Kaikki tapamme jäsentää maailmaa ovat tarinoita. Nykyinen tarinamme on tuhoava niin luonnolle, ilmastolle kuin ihmisille suoraan. Siksi meidän on luotava uudenlainen riistosta vapaa tarina, mutta ensin meidän on pystyttävä edes kuvittelemaan se. Siksi halusimme tuoda tähän mielenilmaukseen luovuutta ja näyttävyyttä”, kuvaa mielenilmauksen taustalla olevia ajatuksia katublokissa mukana oleva Aada Petäjä.

Elokapinasta todetaan niin ikään, että tällä hetkellä tarvittaisiin neljän maapallon resurssit, jos kaikki maailman ihmiset käyttäisivät luonnonvaroja yhtä paljon kuin suomalaiset. Ihmisten on vaikea kuvitella elämää pienemmillä resursseilla, siksi meidän on yhdessä näytettävä, että kestävä elämä voi myös olla hyvää elämää, Elokapinasta todetaan.

Kuvia mediaa varten kootaan tänne: https://photos.elokapina.fi/s/3etjcols0y/21-6-2022

Mediayhteyshenkilö: [email protected]