Elokapinan mielenilmausten sarja jatkuu jo neljättä päivää. Tänään klo 17 n. 100 Elokapinan mielenosoittajaa palasi Mannerheimintielle ja sulki ajoväylän molemmista suunnista Eduskunnan päärakennuksen edestä. Samaan aikaan mielenosoitus jatkui satojen ihmisten toimesta Unioninkadulla.

Poliisi antoi poistumiskäskyn sekä Unioninkadulla että Mannerheimintiellä noin kaksikymmentä minuuttia Mannerheimintien tiesulun alkamisen jälkeen. Elokapinalaiset jäivät kuitenkin määrätietoisesti tielle istumaan. Poliisi purki sulkua kolmen tunnin ajan ja Mannerheimintie tyhjennettiin viimein poliisin toimesta klo 20.14. Yhteensä 100 mielenosoittajaa otettiin kiinni Mannerheimintieltä. Ainakin seitsemän sivullista kiinniotettiin sen jälkeen kun he spontaanisti liittyivät tukemaan mielenosoittajia istumalla tiesulun jatkoksi.

Palaamalla Mannerheimintielle Elokapina vaati, että maanantaina töihin palatessaan hallitus aloittaa säännöllisen koronakriisiä vastaavan tiedotuksen ilmastokriisistä.

Kiinni otetuksi protestissa tullut Aliisa Maunula kommentoi; “ymmärrän, että ilmastotoimien merkittävä nopeuttaminen on poliitikoille vaikeaa. Kriisin laajuuden takia siitä on vaikea puhua ääneen. Kyse on kuitenkin koko ihmiskunnan kohtalosta. Hallituksen pitää nyt yltää parhaimpaansa ja kantaa vastuu”.

Tämän päiväisen mielenosoituksen tärkein vaatimus liittyy kansallisen kriisiviestinnän aloittamiseen. Elokapina vaatii, että hallitus käyttää valtiollista auktoriteettiaan ja tekee selväksi tilanteen vakavuuden kansalaisille.

“Uutisissa on päivä päivältä vakavampia uutisia ilmastokriisin etenemisestä. On aika kertoa suomalaisille selväsanaisesti, miten vakava nykytilanne on ja millainen määrä ihmishenkiä on pelissä, jotta tarvittavat ilmastoteot saadaan tehtyä”, kertoo protestissa kiinni otettu Joel Lindqvist.

Torstaina Elokapina istui Pikkuparlamentin eteen kahdensadan kansalaisen voimin ja yöpyi Mannerheimintiellä. Perjantaipäivän aikana kansanedustajat eri puolueista vierailivat paikalla keskustelemassa Elokapinan mielenosoittajien kanssa. Myös ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vieraili protestissa iltapäivällä. Osapuolet keskustelivat mm. siitä vastaako hallituksen viestintä ja nykyiset politiikkatoimenpiteet Suomen kansainvälisiä ilmastovelvoitteita ja entisestään pahentunutta ilmastokriisin tilannekuvaa.

Keskustelun tuloksena ministeri Mikkonen lupasi viedä Elokapinan avoimen kirjeen hallitukselle ensi viikon keskiviikkona pidettävään kokoukseen, mutta ei sitoutunut konkreettisiin lisätoimenpiteisiin.

“Kuulimme perjantaina poliitikoilta lähinnä korupuheita jaetusta huolesta. Tulin tänne ja olen edelleen valmis harjoittamaan kansalaistottelemattomuutta, jotta Suomi sitoutuisi vihdoinkin riittäviin toimiin kriisiin vastaamiseksi”, toteaa mielenosoituksessa kiinni otettu Topi-Matti Heikkola.

Sunnuntaina mielenilmaisu jatkui myös Unionkadulla, jossa liike on viettänyt viikonlopun rekrytoimassa uusia jäseniä. Suurin osa Unionkadun mielenosoittajista poistui poliisin poistumiskäskyn jälkeen jalkakäytävän puolelle, ja myös teltat kannettiin pois ajoradalta. Noin klo 22:05 poliisi eristi alueen ja alkoi ottaa kiinni kadulle istumaan jääneitä mielenosoittajia. Klo 22:30 mennessä poliisi oli tehnyt ainakin 20 kiinniottoa paikalta. Jäljelle jääneitä mielenosoittajia poliisi pyysi kauniisti siirtymään Senaatintorille, jonne myös loput mielenosoittajat siirtyivät jatkamaan mielenosoitusta.

Elokapinan mielenosoittajat ovat sitoutuneet harjoittamaan väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta protestiksi hallituksen riittämättömille ilmastoimille. Mielenosoittajat katsovat tämän olevan oikeasuhtainen ja tilanteen vakavuuden kanssa linjassa oleva tapa vaatia inhimillisempää politiikkaa Suomen valtiolta.

Elokapina päästää lähestyvät hälytysajoneuvot kaikkien tiesulkujensa lävitse.

Elokapinan Kesäkapinan on tarkoitus jatkua kunnes hallitus vastaa Elokapinan esittämiin vaatimuksiin.


Kuvat lehdistölle: https://photos.elokapina.fi/s/l3aziqf9d4/lehdistokuvat-mannerheimintie-20-6-2021

Kuva ympäristöministerin tapaamisesta: https://photos.elokapina.fi/s/3d42ds9fu0/17-6-ministerien-kaynnit

Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt: [email protected]