Metsäliikkeen mielenilmauksessa Aalistunturilla otettiin eilen 20.2. kiinni viisi mielenosoittajaa. Kiinniotetut vapautuivat tiistaina kello 11 Rovaniemen putkasta.

Putkasta vapautuneet mielenosoittajat kutsuvat kaikki vahtimaan Metsähallituksen toimia ympäri Suomen. Metsähallitus Metsätalous Oy on vastuuttomilla hakkuillaan Aalistunturilla javanhoissa metsissä toistuvasti osoittanut, että tavallisten kansalaisten on puututtava sen toimiin, jotta Suomen tavoite pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä voi toteutua. Tutkimusten mukaan jopa 80 % kansasta kannattaa lisää luonnonsuojelua ja 64 % haluaa suojella luonnonmetsät välittömästi.

– Metsähallitus korostaa viestinnässään niin taloudellista, sosiaalista kuin ekologista vastuullisuutta, mutta toiminta ei kestä lähempää tarkastelua. Metsähallituksen olisi kansalaisten omistamana valtion liikelaitoksena osoitettava toimillaan aitoa vastuunkantoa. Johtoryhmän on herättävä: elämme viheliäisten ekokriisien aikakaudella. Tämä vaatii ennakointia eli hakkuumäärien laskemista ennemmin kuin myöhemmin. Metsähallituksen on kasvettava metsien ennallistamisen asiantuntijaksi ja ykköstoimijaksi , sanoo Metsäliikkeen Emma Kähkönen , joka poistui Aalistunturin hakkuutyömaalle johtaneelta tieltä poliisin antaman poistumiskäskyn jälkeen.

Ilmianna hakkuut

Tällä hetkellä luotto Metsähallituksen arviointikykyyn hakkuiden osalta on olematon. Luontoarvojen kartoittaminen ja taloudelliset intressit pitäisi järjestelmällisesti erottaa toisistaan. Lisäksi luontokartoittajien riippumattomuus on turvattava.

Tällä hetkellä tämän ammottavan järjestelmävirheen paikkaus on kansalaisyhteiskunnan varassa. Metsäliikkeessä on jo nyt mukana metsävahteja, jotka vahtivat valtion arvometsiä, esimerkiksi Lapinjärven Latokartanon metsää. Lisäksi Metsäliike julkaisee nytIlmianna hakkuut -nimisen työkalun, jolla kansalaiset voivat ilmiantaa arvokkaiden metsien hakkuita ilman, että ryhtyvät metsävahdiksi.

– Metsäliikkeeseen on liittynyt jo useita metsävahteja sen jälkeen kun vahtiminen aloitettiin viime vuonna, mutta lisää tarvitaan yhä. Nyt olemme myös madaltaneet kynnystä: kuka tahansa voi ilmiantaa meille kyseenalaisia hakkuita, kertoo putkasta juuri vapautunut, puisen kolmijalan päällä mieltään osoittanut Jakob Wartiovaara.

– Lomakkeella voi ilmoittaa myös kuntien, seurakuntien, metsäjättien ja isojen sijoitusyhtiöiden omistamia arvokkaita metsiä, joita uhkaavat hakkuut. Yhteisöillä ja suuremmilla toimijoilla on velvollisuus edistää Suomen metsäluonnon suojelua. Kannustamme myös yksityisiä metsänomistajia kuulemaan herkemmin paikallisyhteisöjä, jotka toimivat metsissä jokamiehenoikeudella, Wartiovaara lisää.

###
Paikallisuus on tärkeää

– Metsien puolustamisessa oleellista on paikallisten ihmisten halu suojella rakasta kotiseutuaan. Aalistunturillakin viikkokausia jatkunut hakkuiden vastustaminen on ollut mahdollista vain paikallisten järkähtämättömällä tuella, sanoo Aalistunturin lähikylässä oleskeleva Theo Levlin Metsäliikkeestä.

Metsäliike uskoo Aalistunturin metsien puolustamisen jatkuvan alueella. Tämän talven 400-hehtaariset hakkuut vaikuttavat olevan loppusuoralla, mutta alueella on vielä toiset 600 hehtaaria Metsähallituksen hakkuuilmoituksia. Unelma kansallispuistosta elää kuitenkin edelleen. Lappilaisten tukijoiden alulle laittama adressi hakkuiden pysäyttämiseksi on tätä kirjoittaessa kerännyt lähes 5000 allekirjoitusta.

Linkki työkaluun: ilmianna Metsähallituksen hakkuita arvometsissähttps://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdIEn_2jUWNYXPjVJ5hP-wN61C2Ki97OnmbhlNJ2rOtBYAg/viewform



Kuvat lehdistölle

Yhteydenotot:
[email protected]