Metsäliikkeen aktivistit ovat palanneet yhdessä Ruotsin metsäkapinan Skogsupproretin kanssa Aalistunturin hakkuutyömaalle ja pysäyttäneet hakkuut jo kolmantena maanantaina peräkkäin. Aktivistit ovat kävelleet yön aikana kahdeksan kilometriä pystyttääkseen leirin hakkuille vievälle talvitielle Laukkujärventien itäpäähän. Leiri on samassa paikassa kuin kahtena edellisenäkin maanantaina.

“Tarvitsemme laajoja yhtenäisiä suojelualueita ja pienempiä hakkuumääriä, mutta ennen kaikkea tarvitsemme valtion metsistä huolehtimaan tahon, jota ohjaa tulostavoitteen sijaan halu huolehtia Suomen luonnosta ja suomalaisten edusta”, sanoo rovaniemeläinen Aura Niskanen joka on jo toista viikkoa Aalistunturilla osallistumassa mielenosoitukseen.

Metsähallitus valehtelee, pimittää tietoa ja pirstoo elinympäristöjä

Metsäliikkeen aktivistit vaativat Aalistunturin suojelua, mutta haluavat sen lisäksi herättää laajempaa keskustelua valtion metsiä hallinnoivan Metsähallitus Metsätalous Oy:n toiminnasta.

Aalistunturin hakkuista viestiessään Metsähallitus on väittänyt, että sen hakkuissa ei kaadeta vanhoja, arvokkaita tai luonnontilaisia metsiä. Kuitenkin Metsähallitus on jäänyt toistuvasti kiinni luonnonmetsien hakkaamisesta, kuten Luonnonmetsätyöryhmä on raportoinut. Tälläkin hetkellä hakkuut uhkaavat esimerkiksi Lapinjärven Latokartanon vanhaa metsää, jonne Metsäliikeen aktivistit ovat viime viikolla kiinnittäneet puihin puoli kilometriä köyttä estääkseen hakkuut.

“Se että valtion omistama yhtiö valehtelee on yksinkertaisesti väärin. Metsähallitus hakkaa jatkuvasti arvokkaita luonnonmetsiä, ja kaikki tietävät sen. Lisäksi Metsähallitus on kieltäytynyt antamasta Suomen ympäristökeskuksen tutkijoille valtion metsiä koskevaa tietoa, jota tarvittaisiin viimeisten luonnonmetsien löytämiseksi ja suojelemiseksi. Metsähallitus Metsätalous Oy siis tietoisesti sekä aiheuttaa luontokatoa että jarruttaa sen pysäyttämiseksi tarvittavia toimia”, toteaa jo kolmatta kertaa samalle talvitielle hakkuita pysäyttämään saapunut Ida Korhonen.

Metsähallitus on väittänyt, että arvokkaat luontokohteet on Aalistunturilla rajattu hakkuiden ulkopuolelle. Metsäliikkeen mielenosoittajien mukaan alueella on edelleen voimassa tuhat hehtaaria metsänkäyttöilmoituksia, joista osa on luonnoltaan hyvinkin arvokkailla alueilla. Metsähallitus ei ole kertonut, mitkä kohteet ollaan jättämässä hakkuiden ulkopuolelle tai julkaissut karttaa säästettävistä kohteista.

Lisäksi aktivistit muistuttavat, että Metsähallituksen harjoittama sirpaleinen hajasuojelu ei riitä elvyttämään vauhdilla häviävää metsäluontoa. ** Laajojen kytkeytyneiden elinympäristöjen puolesta otti kantaa viikonloppuna myös Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho.

Siksi Metsäliike katsoo, että Aalistunturin kansallispuistoesityksen alue on perustelua suojella kokonaan.

“Suojeluun tarvitaan laajoja, toisiinsa yhteydessä olevia metsäkokonaisuuksia. Niissä on väistämättä sekä luonnonmetsää että metsätalouden heikentämiä alueita, jotka jätetään ennallistumaan. Valtion metsämaata tulee suojella ainakin puoli miljoonaa hehtaaria lisää, mikä vaatii Metsätalous Oy:n puolivillaisen suojeluajattelun muutosta”, sanoo myöskin jo kolmatta viikkoa Aalistunturilla aloittava aktivisti Anders Brandt.

Mielenosoittajia myös Ruotsista – “Meillä on yhteinen ongelma”

Metsäliikkeen lisäksi paikalla on mielenosoittajia Ruotsin metsäkapinasta Skogsupproretista.

“Ruotsin ja Suomen metsiä uhkaavat samat asiat: vanhojen metsien väheneminen ja elinymäristöjen pirstoutuminen sekä liian suuret hakkuumäärät, toisin sanoen tehometsätalous. Molempien maiden tulee pystyä parempaan ja ymmärtää luonnon arvo muutenkin kuin selluna”, sanoo Sörmlandista Ruotsista saapunut aktivisti Sofia Olsson.

“Suomella on Euroopassa maine metsien ja puhtaan luonnon maana. Todellisuudessa Suomen luonnolla menee todella huonosti. Suomen ja Ruotsin pohjoiset metsät ovat ainutlaatuisia kansainvälisessäkin mittakaavassa, ja on järkyttävää nähdä, kuinka niitä hävitetään”, kommentoi Metsäliikkeen mukana Aalistunturilla oleva italialainen Giorgio Zavattoni, joka opiskelee ekologiaa Helsingin yliopistossa ja on tehnyt tutkimusta muun muassa metsäkanalinnuista.

Metsäliike järjestää tiistaina 7.2. Rovaniemellä ja torstaina 9.2. Helsingissä mielenosoituksen Aalistunturin ja Lapinjärven sekä muiden valtion hakkuiden uhkaamien arvokkaiden metsäkohteiden puolesta. Mielenosoituksessa vaaditaan valtiolta ekologisesti kestävämpää metsäpolitiikkaa ja valtion metsien huomattavaa lisäsuojelua.

Aalistunturin hakkuita vastustava adressi on kerännyt yli 3300 nimeä viiden päivän aikana. Lisäksi ihmiset ovat ottaneet kantaa Aalistunturin puolesta sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnisteita #aalistunturinpuolesta ja #saveaalistunturi


Yhteydenotot:
[email protected]