Kaivosyhtiö Anglo Americanin syväkairauskontti Viiankiaavalla pysäytettiin aamupäivällä maanantaina 11.3. kontin katolle kiipeämällä. Katolle nousseet aktivistit kiinnittäytyivät poran rakenteisiin lukittautumalla käsistään metalliputkeen, joka oli pujotettu kairauskontin kattokaiteeseen. Lisäksi poran polttoainekuljetus estettiin pystyttämällä kolmijalka huoltoreitille. Lapin poliisin partio purki mielenosoituksen 3 tunnin jälkeen käyttäen muun muassa moottori- ja puukkosahaa.

Puukkosahaa käyttävä poliisi ei varmistanut etukäteen kameroilla missä teräsputken sisään käsistään lukittautuneiden kädet olivat putken sisällä. Lapin poliisi siis katkaisi metalliputken puukkosahalla summittaisesti varmistamatta mitenkään, ettei terä osu käsivarteen ja esimerkiksi katkaise sormia tai verisuonia

Kolmijalan päällä istuvan mielenosoittajan poliisi otti alas katkaisemalla kolmijalan puiset jalat moottorisahalla pala kerrallaan. Muualla Suomessa vastaavissa tilanteissa on odotettu mielenosoituksen päättymistä, tai käytetty nosturia ihmisten ottamiseksi alas 3,5 metrin korkeudesta. Kun Lapin poliisi on aiemmin ottanut mielenosoittajia alas kolmijalan päältä moottorisahaamalla, poliisi on kieltänyt median edustajilta ja sivullisilta kuvaamisen. Poliisin toiminta on myöhemmin todettu lainvastaiseksi.

Elokapina katsoo, että tällaista poliisin piittaamattomuutta ja riskinottoa vain passiivista vastarintaa käyttäviä mielenosoittajia kohtaan on mahdotonta hyväksyä. On ilmeistä, että Lapin poliisi pyrkii pelottelemalla tukahduttamaan luonnonsuojeluun liittyvää kansalaistoimintaa pohjoisessa Suomessa.

“Minusta oli erikoista, että poliisi sahasi sokkona teräsputkea poikki vain muutaman sentin päästä kädestäni. Kaivosyhtiön taloudellinen etu vaikuttaisi olevan Lapin poliisille tärkeämpää, kuin minun turvallisuuteni tai oikeuteni osoittaa mieltä Viiankiaavan puolesta”, teräsputkeen lukittautunut Tipa Lilja sanoo.

“Mielenosoitukseni ei uhannut kenenkään turvallisuutta, joten poliisin toiminta tuntuu tilanteeseen nähden ylimitoitetulta. Tuli mieleen, että eihän vain kaivosyhtiö ole pystynyt painostamaan poliisia purkamaan mielenosoituksen hötkyillen, sillä kairaukset ovat vielä kesken ja kolmen päivän päästä kairauslupa päättyy”, Lilja jatkaa.

Tällä hetkellä kaivosyhtiö on vetäytymässä alueelta, sillä kairaukset tulee lopettaa 15.3. mennessä petolintujen pesimäajan rauhoittamiseksi. Eilen pysäytetty kairauskontti on tänään siirretty pois entiseltä paikaltaan. Yhdessä Metsäliikkeen kanssa Elokapina jatkaa leiriytymistä Viiankiaavan alueella, ja porauksia on tarkoitus estää niin kauan kuin ne ovat käynnissä.

Elokapina ja Metsäliike ovat pysäyttäneet Viiankiaavan koeporauksia säännöllisesti viime joulukuusta lähtien, ja yhteensä kairauslaitteet ovat olleet poissa toiminnasta jo toista sataa tuntia. Eilinen mielenosoitus oli 26. kerta kun koeporaukset pysäytettiin onnistuneesti. Elokapina vaatii, että Viiankiaapa on välittömästi rauhoitettava kaikelta kaivostoiminnalta ja malminetsinnältä. Angloa Americanin ja sen tytäryhtiön AA Sakatti Mining Oy:n on lopetettava koeporaukset alueella ja luovuttava kaivoshankkeesta.

Viiankiaavan innoittamana on tehty myös Suojellaan suojelualueet -kansalaisaloite, joka on kerännyt jo yli 10 000 allekirjoitusta. Aloitteessa esitetään luonnonsuojelulakia, kaivoslakia ja erämaalakia muutettavaksi siten, että luonnonsuojelualueet rajataan malminetsinnän, kullanhuuhdonnan ja kaivosvarausten ulkopuolelle. Tavoitteena on turvata luonnonsuojelualueiden säilyminen ylisukupolvisesti.

Kuvia medialle: https://photos.elokapina.fi/s/2exek99qeh/elokapina-viiankiaavalla

Yhteydenotot: [email protected]


Kuvat lehdistölle

Yhteydenotot:
[email protected]