Elokapina, Debt For Climate ja Students For Palestina osoittavat mieltä logistiikkajätti Mærsk Finlandin pääkonttorilla

Mielenilmaus on osa kansainvälistä Mayhem Against Mærsk -toimintaviikkoa, jossa vaaditaan Mærskia lopettamaan osallisuutensa Israelin suorittamaan palestiinalaisten kansanmurhaan ja protestoidaan yhtiön epäoikeudenmukaista liiketoimintaa vastaan.
“Vaadimme, että Mærsk keskeyttää välittömästi armeijakaluston kuljettamisen valtioihin, jotka rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Vaadimme myös, että Mærsk päättää kaikki sopimuksensa, jotka tukevat sotaa ja kansanmurhaa, mukaanlukien sopimukset Yhdysvaltojen ja Israelin puolustusministeriöiden kanssa”, kertoo mielenosoittaja Maria Uurto.
Israelin Palestiinassa toteuttaman kansanmurhan aikana Mærsk on kuljettanut miljoonia kiloja armeijakalustoa Yhdysvalloista Israelin armeijan käyttöön.
Lastit ovat pitäneet sisällään runkoja, moottoreita tai panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen ja taktisten ajoneuvojen erikoisosia sekä lentokoneiden ja ammusjärjestelmien osia. Armeijakalustoa kuljettaneet Mærskin alukset ovat telakoituneet Espanjan, Ranskan ja Italian satamissa, vaikka kaikki nämä valtiot ovat asettaneet Israelin asevientikieltoon.
Mærskilla on suurena kansainvälisenä logistiikkayhtiönä kriittinen rooli tuhoisassa tuotantoketjussa, joka mahdollistaa väkivallan Palestiinan siviiliväestöä kohtaan. Kansanmurha on tähän mennessä riistänyt yli 50 000 ihmishenkeä, joista 31 % on lapsia.
Sen lisäksi, että tämä estää kansainvälisen oikeuden toteutumisen, se sotii myös Mærskin omia kestävyysperiaatteita vastaan:
”Yhdistämällä ja yksinkertaistamalla globaalia kaupankäyntiä, me autamme asiakkaitamme – ja laajemmin yhteiskuntaa – arvonluonnissa sekä kasvamaan ja kukoistamaan. Onnistumme tässä ainoastaan, kun tämä kasvu eriytetään sen negatiivisista vaikutuksista yksilöihin, yhteisöihin, planeettaamme ja sen resursseihin, jotka jaamme yhdessä.” (https://www.maersk.com/sustainability)
”On tekopyhää väittää, että Mærskin tavoitteena on hiilivapaat toimitusketjut ja kestävä kaupankäynti, kun se (Mærsk) samaan aikaan jatkaa sotatarvikkeiden kuljetusta Yhdysvalloista Israeliin, eli on siten osa Israelin suorittamaa palestiinalaisten kansanmurhaa ja Gazan totaalista tuhoa. Inhimillinen kärsimys on mittaamaton, puhumattakaan järkyttävistä ympäristötuhoista ja ylipäätään päästöistä, joita sotateollisuus ja logistiikka aiheuttaa”, sanoo kampanjassa mukana oleva aktivisti Marja.
”Työntekijät ympäri maailmaa ovat kieltäytyneet osallistumasta Mærskin kansanmurhaa kiihdyttävään liiketoimintaan esimerkiksi estämällä laivoja telakoitumasta. Myös Suomessa Mærskin työntekijöiden olisi mahdollista ja tärkeää painostaa työnantajaansa sitoutumaan omiin arvoihinsa ja irtisanoutumaan kansanmurhan mahdollistavasta liiketoiminnasta,” sanoo mielenosoittaja Saaga.
Satamatyöntekijöiden liitot Belgiassa, Intiassa, Kataloniassa, Kreikassa, Turkissa ja Etelä-Afrikassa ovat Israelin laajamittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen kieltäytyneet käsittelemästä israelilaista rahtia tai asekuljetuksia Israeliin. Lastauksia estäviä suoran toiminnan tempauksia – massiivisia protesteja ja mielenosoituksia – on nähty esimerkiksi satamilla ja lastauslaitureilla Marokossa, Yhdysvaltain itärannikolla, Ranskassa ja Espanjassa.
Mayhem Against Mærsk -toimintaviikon mielenilmauksia järjestetään Helsingin lisäksi ainakin Kööpenhaminassa ja Oslossa toukokuun aikana. Kampanja on jatkoa 25.2. Kööpenhaminassa järjestettyyn suureen mielenilmaukseen, jossa noin tuhat mielenosoittajaa tukki Mærskin pääkonttorin sisäänkäynnin. Kööpenhaminan mielenilmauksessa oli mukana kymmeniä mielenosoittajia myös Suomesta.
Lisätietoa:
https://www.maskoffmaersk.com/
Kuvat lehdistölle: https://photos.elokapina.fi/s/36fymqllem/asvpal5egnxzgef6
Valokuvaajien ottamat kuvat mielenosoituksesta vapaasti medioiden käytettävissä (krediitit kuvan yhteydessä). Kuvat lisätään kansioon pian mielenosoituksen alkamisen jälkeen.
Yhteydenotot:
media@elokapina.me
Yhteydenotot:
media@elokapina.me