Elokapina vaatii hallituksen lopettavan hiilipäästöjen lisäämisen heti. Protestoijat sulkivat Mannerheimintien Eduskuntatalon kohdalla asettumalla tielle seisomaan perjantaina 14.8.2020 klo 12.15.


Perjantaina 14.8.20 kello 12.15 Elokapina seisautti Mannerheimintien liikenteen tieblokilla Eduskuntatalon kohdalla. 24 aktiivia asettui tielle estäen liikennettä kulkemasta. Kapinoitsijoista 19 kieltäytyi poistumasta ajoradalta poliisin käskystä, ja heidät otettiin kiinni. Lisäksi 5 aktivistia lukittautuivat kiinni toisiinsa lukoilla, ja poliisi joutui leikkaamaan lukkoja auki. Mielenilmaus kesti yhteensä noin 65 minuuttia, ja aiheutti paikallisen liikennetukoksen Mannerheimintiellä. Aktiolla Elokapina vaatii hallitukselta kiireellisiä toimia Suomen valtionyhtiön Fortumin kasvihuonepäästöjen leikkaamiseksi.

Fortumin ostettua enemmistön saksalaisen energiayhtiö Uniperin osakkeista Suomi on välillisesti vastuussa hiilen tuotannosta ja fossiilisten polttoaineiden kysynnän ylläpitämisestä. Hallitus on huhtikuussa tehnyt omistajaohjauksen periaatepäätöksen, jonka mukaan valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavaan huomioon Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen. Tämän periaatepäätöksen jälkeen Fortum on avannut Saksaan uuden kivihiilivoimalan Datteln 4:n. Euroopan parlamentin julistettua ilmastohätätilan marraskuussa 2019 rikkaiden valtioiden avaamat uudet hiilivoimalat ovat räikeässä ristiriidassa ilmaston ja biodiversiteetin katastrofin tilan suhteen.

“Pelkään, että koronatilanteen vuoksi ilmastokriisin kiireellisyys on unohtumassa. Aikaikkuna 1,5-asteen polulle vaadittaville päästövähennyksille sulkeutuu kovaa vauhtia ja meidän on yhteiskuntana pakko toimia nyt”, sanoo aktioon osallistunut Ville Saarinen. “Meidän on ajateltava nuorten ja lasten tulevaisuutta.”

“Miten on mahdollista, että Suomen valtio Fortumin enemmistöomistajana sallii Fortumin hidastaa hiilestä luopumista muualla Euroopassa samalla, kun Suomen hallitus esittää lupauksia päästöleikkauksista Suomessa? Vaadin tekoja sanojen asemesta!” sanoo Elokapinan aktiivi Jason Robinson.

Elokapinan tavoitteena on edesauttaa nuorison hyvän elämän edellytyksiä estämällä nykyisiä vallanpitäjiä tuhoamasta luonnonvaroja. Vetoamme erityisesti pääministeri Sanna Mariniin sekä Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiseen ja Fortumiin kasvihuonepäästöjen leikkaamiseksi. Koronakriisissä Suomen hallitus on osoittanut kykynsä määrätietoiseen ja nopeaan poliittiseen ohjaukseen, jota peräänkuulutamme nyt, kun vielä on mahdollista minimoida koronakriisiä pitkäkestoisemman ilmaston ja ympäristön katastrofin vahinkoja.

Tämä aktio on osa kansainvälistä aktiopäivää, jonka Greenpeace ja Extinction Rebellion järjestävät yhdessä Fridays For Futuren kanssa koululakkoliike Fridays For Futuren kaksivuotispäivänä.

“Avaamalla hiilivoimalan ilmastokriisin keskellä Fortum ja sen enemmistöomistajana Suomen valtio näyttävät keskisormea nuorille. Ilmastonuoret ympäri Euroopan sanovat tänään, että heille riittää kaksinaamaisuus ja minä olen täällä tukemassa heitä”, toteaa aktioon osallistunut Tuulia Reponen.

Elokapina on osa kansainvälistä Extinction Rebellion -liikettä. Globaali liike vaatii eri maiden hallituksia kiireellisiin toimiin ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden puolesta keinonaan väkivallaton suora toiminta. Suomessa Elokapinalla on kolme vaatimusta: ensimmäisenä hallituksen on julistettava Suomeen ilmastohätätila sekä ryhdyttävä läpinäkyvään tiedotukseen globaalin ilmastokriisin vakavuudesta.Toisena on luotava sitova lainsäädäntö hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Kolmanneksi on muodostettava kansalaisista koostuva demokraattinen ja tutkijoiden informoima kansalaisfoorumi valvomaan päästötavoitteiden toteutumista. Elokapina vaatii näitä toimia myös 10.8.2020 alkaneella kolmen aktiivin nälkälakolla.


Linkit:

Kuvapankki
Ota yhteyttä