Elokapina pysäytti tavanomaisen ja premium-turvatarkastuksen lauantaina 7.5. kello 15 alkaen. Poliisi keskeytti mielenilmauksen ottamalla kiinni 28 henkilöä. Mukana lentokentän sisällä mielenilmauksessa oli yhteensä 60 henkeä. Lisäksi ulkopuolella olleessa mielenilmauksessa oli noin 30 ihmistä.

Elokapina teki ensimmäistä kertaa Suomessa lentokentän toimintaan kohdistuvan mielenilmauksen. Toiminnallaan Elokapina alleviivaa lentämisen aiheuttamaa elontuhoa ja sen taustalla olevaa sekä globaalia että paikallista epätasa-arvoa. Elokapina vaatii Suomen hallitukselta, että suomalaisten koti- ja ulkomaan lentojen ja Finnairin kaikki ilmastopäästöt tulee sisällyttää Suomen päästövähennystavoitteisiin – mikä ei toteudu tällä hetkellä. Toiseksi liike vaatii, että Suomen lentoliikennettä ja Finnairin lentoja vähennetään huomattavasti.

Elokapina huomauttaa, että kansainvälisistä lennoista tai lentopolttoaineista ei makseta vieläkään lainkaan veroa eikä kansainvälisten lentojen päästöjä lasketa Suomen päästöihin. ​​Lentäminen on myös sosioekonominen kysymys. Vain reilu kymmennys maailman ihmisistä lentää ja eniten lentävä prosentti aiheuttaa puolet kaikista lentämisen päästöistä. Suomalaisten lennoista leijonaosa tehdään huvin vuoksi.

“Olin osoittamassa mieltä lentojen keinotekoisen halvan hinnan ja kasvun takana olevaa poliittista toimintaa vastaan. Lentäminen on äärettömän vahingollista planeetallemme ja sen takia sen pitäisi olla paljon kalliimpaa. Syy ei ole yksityishenkilöissä vaan poliittisessa ja kaupallisessa toiminnassa, joka vaikuttaa niin, että emme ymmärrä lentämisen todellista ympäristökuormitusta”, kertoo mielenosoittaja Wilhelm Blomberg.

“Haluaisin voida rauhassa luottaa siihen, että päättäjät tekevät kestäviä päätöksiä. Tämän pitää toteutua myös ylikulutuksen suhteen. Me emme voi enää ulkoistaa päästöjämme maihin, joissa hyödykkeet tuotetaan ja siten ummistaa silmiämme vahingolta. Meillä on vastuu ilmastokriisin aiheuttamasta kärsimyksestä myös muualla. Lentäminen on yksi vahingollisista käytännöistä, joka politiikalla mahdollistetaan”, pohtii paikan päällä Elina Kauppila.

Mielenosoitus on osa Elokapinan Ylikulutuskapinaa, jossa liike vaatii, että kulutusperäiset ilmastopäästöt sisällytetään Suomen päästövähennystavoitteisiin ja että luonnonvarojen ja energian käyttö alennetaan kestävälle tasolle.


Kuvia lehdistön käyttöön koostetaan tänne: 
https://photos.elokapina.fi/s/2bpw9orjpu/12-4-2022

Yhteydenotot:
[email protected]