Uutiset

Elokapina katsoo Marinin hallituksen epäonnistuneen riittävissä ilmastotoimissa ja vaatii ilmastohätätilan julistamista. Tällä hetkellä 200 mielenosoittajaa on katkaissut liikenteen Helsingin Unioninkadulla Varsapuistikon kohdalla. Kyseessä on osa Extinction Rebellionin kansainvälistä kapina-aaltoa, ja syksyn aikana vastaavanlaista kansalaistottelemattomuutta nähdään myös ainakin 15 muussa maassa.

Elokapinan ennakkotiedote Syyskapinasta (1.10.-7.10.)

Kuusi Elokapinan aktivistia liimasi kätensä Helsingin Aleksanterinkadun H&M-liikkeen näyteikkunoihin Helsinki Pride-viikon pääpäivänä lauantaina 12.9.2020 iltapäivällä, suosittuun shoppailuaikaan. Aleksanterinkadun lisäksi siihen osallistuttiin laajasti myös virtuaalisesti sosiaalisessa mediassa. Aktivistit olivat ikkunoissa, kunnes poliisi irrotti heidät. Kauppaa vastapäätä oli samaan aikaan mielenosoitus Queerkapina: Viherpesulle ja pinkkipesulle seis!, johon osallistui noin sata ihmistä.

lisää uutisia

Tapahtumat


Elokapinan blogi

Kuva Elokapinan blogin yläosasta tekstillä 'Ajatuksia ilmastokriisin aikakaudella'

Lue lisää Elokapinan kuulumisia blogista.

Lue blogia

Pysy ajan tasalla!

Liity Megafoni-kanavalle Telegramissa,
ja seuraa meitä Instassa, Mastodonissa sekä Blueskyssa.